perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäisloma!

Pitkästä aikaa....

Koulusta on päästy pääsiäislomalle, vai pitäisikö sanoa lukulomalle, koska loma päättyy tenttiin. Lomailun ohessa pitäisi siis pitää tenttikirjat jossain hollilla ja jaksaa lukea edes vähän...
Lomaa lähdettiin viettämään keskisuomeen mummon luokse. Mummo on ollut vähän huonossa kunnossa, joten kiva päästä auttamaan häntä arjen askareissa. Vida ja Nana tunnetusti nauttivat todella paljon täällä olosta kun koko ajan saa juosta vapaana ja lisäksi nauttia raakaa lihaa ja luita yllin kyllin. Mummolla on niin kivaa :)

Paljon on viime kerrasta ehtinyt tapahtua. Agia ollaan tehty silloin tällöin, mutta pitkät koulupäivät ja matkat verottavat hieman jaksamista, joten eniten ollaan lenkkeilty ja juostu metsässä. Nana aloitti kylläkin agikisauransa pari viikkoa sitten. Voi miten Nana olikaan pätevä. Kartturi ei ihan ehkä ole päässyt vielä kiinni maxi-koiran ohjaamiseen, mutta josko sitä kesällä pääsisi taas treenaukseen mukaan. Vida nyt tiedetystikin on erittäin pätevä, mutta siinä taas meikäläinen toimii hienona jarruna toikkaroiden kentällä. Nanalla on lisäksi tulossa näytelmät ja turkin kasvatus on kovaa vauhtia meneillään. Kyllä täytyy sanoa, että nyt Nanan turkki on niin hieno, että ei jää pärjääminen ainakaan turkista kiinni.

Koska viimeisimmästä muutosta on niin pitkä aika, niin päätimme tehdä sen taas. Meillä on nääs muutto edessä kesäksi, kun kesätyöni vie meidät mäntsälään maaseudulle. Paljon siis taas elämässä tapahtuu, mutta sehän on vaan kiva, ei sitä liian tasapaksua ehkä jaksaisikaan? Lisäksi kun tietää että koirat sopeutuvat niin hyvin paikkaan kuin paikkaan, niin tällaiset muutokset eivät haittaa lainkaan. Jottei kuitenkaan kaupungin käytöstavat pääsisi unohtumaan, niin käydään oman seuran treeneissä aina kun kyetään. Voi miten odotankaan jo kesää!


1 kommentti:

Clintan kirjoitti...

Kävimpä pitkästä aikaa katsomassa blogianne.Huomasin nimittäin että Vidan isä Lino on uuden tulokkaani Belan ukki.Elikkä Belan äiti ja Vida ovat puolisiskoja.Molemmat koirani ovatkin sitten aika läheistä sukua koirillesi.Niin ja jos ihmettlet kuka olen, tapasimme Concurrido päivillä Rotikossa elokuussa 2010.
Terveiset kesäisestä Kuopiosta
Liisa,Clintan ja Bela