torstai 28. heinäkuuta 2011

Kenen kanssa, kenen kanssa ei,,,

Oli taas viikottaisen Vidan agitunnin aika. Voin olla vainoharhainen, mutta minusta Vida aristaa vähän tassuaan, joten Nana sai toimittaa Vidan virkaa. Kyllä siellä kentän reunalla alkoi pienoinen mielenilmaushuuto, kun suorittamaan lähtikin Nana eikä Vida....Innokas Nana-hömelö ainakin on jos ei muuta. Pomp pomp pomp pojoing pojoing. No saatiinhan me jotain tehtyäkin. Oma ohjaajamme oli sairaslomalla, mutta hänen sijaisensa oli tehnyt meille todella mukavan radan. Tämä olisi ollut kiva mennä myös Vidan kanssa, mutta katsotaan jos joskus itsenäisesti pääsee ko. rataa kokeilemaan.

Miten me suoritettiin tämä rata? Ekalta hypyltä Nana haki hienosti renkaalle. Nyt voi luottaa jo melkoisen hyvin siihen, että maxirengas mennään eikä meinata. Kolmoselta neloselle kokeilin valssaten ja sehän onnistui paremmin kuin aimmin ajattelemani takaaleikkaus. Vidan kanssa olisin tehnyt takaaleikkauksen. Nana ei ole Vida, juu ei, ei todellakaan. Seuraava ongelmakohta osottautui kolmeltatoista putkeen. Miksi? No tietenkin siksi että kolmentoista takana oli puomi (ei näy kuvassa, koska se ei kuulunut rataan;)), joten sinnehän sitä piti juosta. Ei siinä, jos se puomi olisi ollu jotenkin edes fiksusti siellä takana, mutta kun se oli niin, ettei sitä oikeasti kukaan koira voi hakea sieltä....Nana voi....Loppu meni hienosti, ei sen kummempaa mainittavaa. Kepeille Nana osaa hakea jo todella hyvin vaikeistakin kulmista! Kyllä tuon vois kohtapuoliin jo kisoihin ilmoittaa. Katsotaan koska ohjaajalla on tarpeeksi rohkeutta lähteä hömelön kanssa kisailemaan ;)

Päästin Vidan lopuksi vapaaksi ja juoksutin muutaman kerran putkesta. Kyllä sitä varmaan otti päähän kun ei päässyt oikeasti radalle.....

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Ontumista...

Vida tykkää hypellä laiturilta veteen hurjalla vauhdilla. Lomalla tapahtui ikävä juttu, kun Vida kurkotteli laiturilta alas jolloin jalka jäi kähden laiturinpuun väliin. Mikä huuto voi koirasta lähteä! Pidin Vidaa hetken aikaa paikoillaan, jotta selviää suurimmasta järkytyksestä. Hetken aikaa ontui, mutta pian alkoi kävellä normaalisti.

Manantaina oltiin treenailemassa aksaa, jonka jälkeen koirat saivat juoksennella keskenään kentällä. Yhtäkkiä Vida jäi seisomaan paikalleen tassu ylhäällä. Kyseessä oli sama jalka, mikä jäi laituriin kiinni. Revähdys? Tikku? Toivotaan ettei ole mitään vakavaa käynyt ja jos ontuminen toistuu vielä, niin keikka lekuriin on edessä.




sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Blogin siirtyminen uuteen ilmeeseen!

Alkoi kyllästyttää edellisen blogin jatkuva tilttailu ja toimimattomuus. Siirrytääs siis tänne, josko toimisi paremmin. Blogimerkintöjä tuskin tulee yhtään sen enempää, mutta josko ne vähätkin yritelmät saisi julkaistua ilman sen kummempia tilttailuja.
Vanhan blogin merkintöjä voi lueskella vielä osoitteesta http://zande2.vuodatus.net/.

Lomapäivitys piti tehdä jo vanhaan blogiin, mutta koska se ei juuri silloin toiminut, jäi päivitykset tekemättä. Kaksi viikkoa lomailtiin savossa sekä lapissa. Koirat olivat kokoajan menossa mukana. Mummolassa, mökillä ja hotelleissa. Loma sujui mahtavasti! Ja mitäs muuta sitä sitten ihminen lomalleen keksii kuin osallistua agikisoihin? Paikkana oli Oulu ja tuomarina Jarmo Jämsä. Saavutuksena nollatulos hyppäriltä sijoituksella 3.

Kerrotaas tänne sitten meidän tulevasta, hieman ehkä erilaisemmasta elämästä. Eli Vidan ja Nanan emäntä pääsi opiskelemaan, joten muutto Helsinkiin on luultavimmin edessä. Kaikki on vielä vähän auki, mutta katsotaan mihin päin me päästään muuttamaan.


Kuvia lomareissulta viikkojen takaa....